keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Blogitaukoa

Erinäisistä asioista johtuen blogi jää tauolle. Tässä vielä muutamat aiemmat kynnet..



 









tiistai 8. toukokuuta 2012

Keltaoranssia

Nyt kokeilin Nailasauruksen  ohjeella liukuvärjäystä, ja kyllä olikin kiva tapa tehdä! Käytän kyllä toistekin! Alle lakkasin ensin kerroksen keltaista ja sitten tein ton liukuvärin päälle. Kimalletta vielä päälle ja Seche Viteä. Kuvat sain otettua vasta seuraavana päivänä, joten ovat valitettavasti ehtineet jo kulumaan =(




maanantai 7. toukokuuta 2012

Siniviolettia

Kun näin Sonnen nämä kynnet, päätin tehdä samanlaiset. Mutta eihän mulla ole just tuota Flomaria, mutta U28 löytyi, niinpä käytin sitä. Ja voi että, kylläpä olikin ihana laitettuna mustan päälle! Nyt alkoi tuntumaan siltä, että ehkä noita lakkoja voisi vaikka pari vielä hommata :)


perjantai 4. toukokuuta 2012

Ensimmäiset magneettilakkani

Vihdoinkin sain pitkään haaveilemani magneettilakat, kun niitä tuli myyntiin sokokselle  =)
Lilan valitsi poikani ja se on Laylan Glamour Lila. Vihreän kävin ostamassa parin päivän päästä ja se on Mojito Green.
Kyllä huomaa, että ensin kokeilin tuota lilaa, kun on vähän sinne päin. Vihreä onnistuikin paaaljon paremmin.


keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Lilaa

Oli aivan pakko tehdä lila liukuvärjäys piiiiitkästä aikaa =) Lakoiksi valikoitui Isadoran Sweet Violet ja Icy Lilacs. Päällä on vielä kerros Color Clubin kimallelakkaa joka unohtui kuvata. Ja koska monet tekevät nimettömän erilaiseksi, niinpä minäkin käänsin värit toisinpäin niissä.
Itse tykkään hirmuisesti näistä kynsistä. Toivottavasti tekin =)

Ps. Sanna vinkkas mulle, missä on tehty vastaavat. En sitä itse muistanut, joten kiitos!! Tässä linkki:  http://www.thenailasaurus.com/
Mä en tosin oo tehnyt tuolla tyylillä, vaan ihan perus töpöttelyllä =)


tiistai 1. toukokuuta 2012

Vappua vappua =)

Täytyihän sitä vappukynnet tekaista =) Idea on näistä  mmerin ihanista crackle lakkauksista. Mulla ei ollut mustaa cracklelakkaa, joten sellainen piti vartavasten ostaa :D
Mutta taidot ovat vielä olemattomat, en osaa laittaa sitä lakkaa niin, että lohkeilisi nätisti... Joko sitä meni liikaa tai liian vähän...No harjoitus tekee metsurin, tai jotain =)
Alla neljää eri väriä ja päällä OPI:n black shatter.